Suoritatko?

Tahdon olla nyt rehellinen teille heti alkuun. Olin suunnitellut tätä blogipostausta jo pitkään, suunnilleen noin joulukuun alusta alkaen. Tarkoitukseni oli julkaista postaus heti tammikuun alussa, jotta sanomani olisi tässä vaiheessa osuvampi. Toisaalta, valitsemani aihe ei luultavasti koskaan vanhene vaan lähinnä kypsyy iän myötä. Päätin siis jatkaa pohdintojani aikaisemman suunnitelmani mukaisesti.

Uuden vuoden vaihtuessa perinteenä on ollut luvata vähintään yksi lupaus itselleen, johon aikoo tulevana vuonna panostaa. Esimerkiksi itselläni on ollut luvata useampana vuonna, että parantaisin omia syömistottumuksiani sekä jaksaisin liikkua ja etenkin venytellä – eli lupauksien klassikot.

Näin kuitenkin jälkiviisaana olen ymmärtänyt, etteivät vuosittain asettamani tavoitteet olleet edes oleellisia minulle. Toki omien ruokailutottumuksien parantaminen tai liikunnan lisääminen arkeen lisäsi omaa hyvinvointiani, mutta todellisuudessa ne eivät olleet koskaan niitä asioita, joihin olisi ollut sillä hetkellä tarpeellista puuttua. Suorittamisen tiedostaminen sen sijaan oli.

Suorittaminen (tai perfektionismi) on nykyisen yhteiskuntamme luoma trendi-ilmiö. Sen avulla koitamme tehdä itsestämme hiukan parempia: minuutemme on riippuvainen ulkoisista merkityksistä ja niiden avulla tunnemme itsemme tärkeiksi ja arvokkaiksi. Tämä näkyy esimerkiksi pyrkimyksenä hallita omaa elämäänsä koittaen luoda siitä täydellisen. Etenkin sosiaalisen median aikakaudella täydellisyyteen pyrkivä elämäntyyli on saanut uutta nostetta kuvapalveluiden luoman illuusioiden takia.

Suorittaminen voi tapahtua monella elämän osa-alueella, joko yksinään tai yhtä aikaa. Se voi olla tietynlaista some-käyttäytymistä kiiltokuvallisen parisuhteen luomiseen. Se voi olla oman huonon itsetunnon parantamista materiaalilla tai ihmisillä, jotka saavat sinut näyttämään ulkopuolisen silmin suositulta. Suorittaminen voi näkyä opiskelussa tietyn tason vaatimuksena sekä täydellisyyteen pyrkimisessä opinnoissa.

Suorittaminen ei voi tuottaa koskaan pidemmän päälle onnellisuutta, sillä sen suomat rakennuspalikat ovat rakenteeltaan heikkoja ja helposti horjuvia. Ja mitä nopeammin niitä koittaa pinota, sitä nopeammin ne sortuvat. Pidemmän päälle suorittaja kadottaa elämästään aitouden ja elää jatkuvassa sumussa itsensä kanssa, kunnes tajuaa herätä todellisuuteen.

Suorittamista ei ole helppo myöntää. Minä suoritin vuosia. Aloitin lukioikäisenä suorittamaan, sillä silloin ajattelin olevani huonompi kuin muut ikäiseni: en tulisi pärjäämään elämässä sellaisena kuin olin. Ainoa vaihtoehto oli siis tulla paremmaksi ja saavuttaa jotain sellaista, joka toisi minulle saman aseman muihin nähden. Näitä tavoitteita olivat esimerkiksi muodikkuus, kauneus, vartalon ulkomuoto sekä vastakkaisen sukupuolen kokema kiinnostus.

Voitte varmaan arvata, kuinka kävi. Kun suoritin, aloin samalla masentua siitä, kuinka en saavuttanut tavoitteitani. Tai jos saatoinkin tavoittaa, tavoitteet eivät tuoneetkaan onnellisuutta ja parempaa elämän laatua niin, kuin olin kuvitellut. Aina oli jotain parannettavaa.

Näin yli neljä vuotta myöhemmin olen onnistunut karistamaan suorittajan roolini lähes kokonaan. En enää pelkää olla sitä, mitä olen enkä vertaile itseäni muihin lähes ollenkaan. Olen rohkeampi ja uskallan tarttua haasteisiin, vaikka epäonnistuisin. Omaa suhdettani opintoihin olen parantanut huimasti ja tunnistan nykyään omat sudenkuoppani. Tästä saan kiittää viime vuoden burn outia, joka sekä herätti että pelasti minut kohtaamaan omat haavani.

Suorittaja sokeutuu omalle toiminnalleen ja etenkin sille, kuinka haavoittavaa hänen toimintansa on itselleen. Vaikka suorittajan elämä saattaa näyttää kaukaa ihailtavalta, on todellisuudessa suorittaja pohjimmiltaan hyvin onneton. Mitkään tavoitteet, joita suorittaja tavoittaa, ei tule koskaan täyttämään häntä lopullisella onnellisuudella: saavutetut tavoitteet toimivat vain hetkellisenä onnenpiikkinä, joka laskee niin nopeasti kuin se on saavutettu. Suorittaja usein kokee alemmuuden tunnetta, heikkoutta, ilottomuutta, epätyytyväisyyttä ja yksinäisyyttä.

Ainoa keino tiedostaa suorittaminen on oivaltaa omia ajatus- ja toimintamalleja. Kun nyt olet lukenut tarinani ja ajatukseni, pyydän sinua pysähtymään ajatuksiesi äärelle ja ajattelemaan omia tämän hetkisiä opintojasi ja itseäsi opiskelijana. Mitä ne kertovat sinulle? Ja millaisella äänen sävyllä – kannustavasti vaiko vaativasti? Toistuuko ajatuksissani sanat ”täytyä” tai ”sitten, kun”?

Kun olet kysynyt itseltäsi nämä kysymykset ja sekä vastannut niihin totuuden mukaisesti, pyydän sinua seuraavaksi tarkentamaan huomiosi omaan toimintaasi. Kuinka paljon annat painoarvoa arvosanoillesi? Koetko pettymystä alle neljän arvosanoista? Voitko riemuita kurssin läpi pääsemisestä ilman, että keskityt saamaasi numeroon? Ilman, että soimaisit itseäsi ”vain keskiverroksi”? Voit myös soveltaa näitä kysymyksiä muihin elämäsi osa-alueisiin, jos on tarpeen.

Älä käsitä minua väärin, hyvin tehdystä koulutyöstä saa ja pitää olla ylpeä. Mutta jos tapanasi on vertailla muita ja seurata tarkkaan arvosanojasi, voi tällöin itsetuntosi olla riippuvainen ulkoisista tekijöistä. Olet siis minun tapaani heijastanut oman arvosi siihen, kuinka hyvin pärjäät ja koittanut suorittamalla parantaa oloasi.

Mikäli siis teit itsellesi uuden vuoden lupauksia, punnitse nyt niiden tärkeys. Mahtuisiko mukaan vielä yksi lupaus siitä, että pyrit muuttamaan omia toiminta- ja ajattelutapojasi esimerkiksi juuri opiskelun suhteen? Tapojen tiedostaminen ja niiden muuttaminen on yksi haastavimmista asioista, joiden eteen olen saanut tehdä töitä, mutta se on todella kannattanut. Muutokset ovat tuoneet lisää itseluottamusta, rauhaa, onnellisuutta sekä etenkin uudenlaisia oppimiskokemuksia, jotka ovat aivan toisenlaatuisia kuin aikaisemmat.

Jos päätät luvata tiedostaa omaa suorittamistasi ja jotta se olisi sinulle helpompaa, niin tässä muutama konkreettinen vinkki.
– Käännä pääsääntöisesti ajatuksesi positiiviseen. Huonot päivät ovat normaaleja siinä, missä muutkin päivät, mutta jos huono olo on jatkuvaa, kannattaa tätä pyrkiä tiedostamaan ja kääntämään asiat positiiviseen valoon. Kiitollisuuspäiväkirja iltaisin toimii ainakin omalla kohdallani ja siinä pätee yksi sääntö: päiväkirjaan ei saa merkitä päivän aikaan suoritettuja asioita, vaan keskittyä jo olemassa olevien asioiden kiittämiseen.
– Hellitä vaatimuksia, tee niistä pilaa ja naura niille! Pidä paljon vapaata, ole yksin. Opettele tehtävien laiminlyönti. Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea ajallaan, eikä etenkään kaikkea.
– Tärkein, eli tiedosta, miksi suoritat. Pidätkö kiinni vanhoista uskomuksistasi? Uskotko edelleen siihen, mitä sinulle on joskus saatettu sanoa? Vertaatko itseäsi muihin ja puhut itsestäsi negatiivisesti, koska et pidä itsestäsi? Pelkäätkö hylkäämistä ja satuttamista? Oletko riippuvainen muiden huomioista ja ihailusta?

Muistathan, kuinka juurtuneiden toimintatapojen ja ajattelumallien purkaminen vaatii armollisuutta itseään kohtaan: kaikkea ei voi toteuttaa kerrallaan. On myös todennäköistä, että tulet sortumaan vielä useampaan otteeseen suorittamiseen, vaikket sitä itse huomaisikaan. Tällöin kannattaakin pysähtyä ja kuunnella, miten elämässäsi muuten sujuu. Jos elämäsi ei ole täysin tasapainossa, vaikuttipa siihen sitten stressi opinnoista tai jokin suurempi tekijä, saatat koittaa parantaa oloasi vanhoilla menetelmillä. Tällöin pysähdy, tiedosta toimintatapasi ja päätä tehdä toisin.

Joten mitä tuumaat, miltä tällainen lupaus kuulostaisi?

 Terveisin Anni Pitkänen, OKAn sosiaalipoliittinen vastaava